Elämässä tunteet ja ajatukset vaihtelevat kuin säärintamassa, välillä on seesteisen tyyntä ja välillä tuulee kylmästi. Jokaisella säällä, kuten elämässä kohtaamillamme asioilla ja tilanteilla, on kuitenkin syynsä. Kuiva maa tarvitsee vettä, me saatamme tarvita elämänkokemuksia, jotta ymmärrämme kuinka niissä toimimme. Ajatukset kuitenkin vaihtelevat jo yhden päivän aikana rivakasti, tuoden tuulen lailla aina uusia tunteita mielemme – edellisten liidellessä hissukseen pois. Jos …
Kuinka sinä puhut työelämästä?
Se, miten nykypäivän työelämästä keskustellaan ja miten nykypäivän työelämässä voidaan ei vaikuta vaan nykyisiin työntekijöihin, vaan myös tulevaisuuden työntekijöihin.
Onko tuoli vapaa?
Tunne hyväksytyksitulemisesta työyhteisössä on tärkeää. Se on tärkeää mm. työntekijöiden jaksamisen, luovuuden ja tuottavuuden kannalta. Kun työilmapiiri on avoin ja kaikki hyväksyvä, arvostava toiminta kukoistaa ja usein näkyy myös tuloksessa sekä työmotivaatiossa. Hyvä kuin huonokin ilmapiiri ”valuu alaspäin” työorganisaatiossa, siksi myös esimiesten johtamistaidolla ja omalla vuorovaikutusesimerkillä on suuri merkitys työpaikan työilmapiirin luomisessa ja johtamisessa. Työpaikan ilmapiiri on kuin energiaa, joka …
Ihana arki?
Suurimmalla osalla on kesälomat lomailtu ja paluu arkeen on jälleen koittanut. Toisilla on voinut olla paluu lähityöhön pitkän etätyöjakson jälkeen, toisilla saattaa etätyö jatkua tai työntekemisen hybridimalli etätyön ja lähityön yhdistelmänä, jotkut ovat ehkä kesäloman jälkeen aloittaneet kokonaan uudessa työssä. Yhtä kaikki kannattaa kiinnittää huomiota arkeen, sillä suurin osa elämästämme on arkea. Kuinka tehdä arjesta sellaista, että se on omannäköistä …
Läsnäolon taito
Ihmiset kiinnittävät ympäristössään hyvin eri asioihin huomiota. Ystäväni huomaa ympäristön yksityiskohtia tarkemmin kuten kauniin, erikoisen kukan tienpenkalla kävelylenkillämme, sormuksen sormessani jne. Itselläni tämänsuuntainen näkökulma tuottaa hieman jopa vaikeuksia. Minun tapani katsella maailmaa on laajempi. Huomaan kukkakedon ja mietin ehkä, miksi se on siihen ilmestynyt. Katselelen ihmistä kokonaisuutena ja kiinnitän huomiota hymyyn tai kauniisiin luonteenpiirteisiin. Toki näkökulmassani ei ole mitään vikaa, …
Ihan pihalla
Rutiinit, aikataulut ja suunnitelmat ovat itselleni tärkeitä asioita. Ilman niitä ei arki rullaisi sujuvasti ja tuntuisi siltä, että elämässä ei olisi mitään rotia. Ystäväni tietävät, että en ole mikään maailman impulsiivisin ex tempore henkilö, mutta toki osaan joskus myös heittää suunnitelmat romukoppaan ja kykenen olemaan valmis lähtemään vain parin minuutin varoitusajalla. Kesälomalla minusta kuitenkin kuoriutuu ihan eri ihminen, tai no …
Lukulasit elämään
Sain ystävältäni kesälukemiseksi lainaan Maaret Kallion kirjan ”Voimana toivo”. Asettauduin terassille leppoisasti jäillä höystetyn minttuteen kera ja toivoin saavani kevyttä lukemista kivana, aurinkoisena kesäpäivänä. Pihapuut humisivat ja tuulikello lauloi heleästi tuulessa. Ilmassa oli toivoa, kuten toivoa saattoi. Kirja sai aikaan suuria tunteita, karvaita muistoja, onnen kyyneliä koetuista hetkistä ja elämän suurista opeista. Se oli kuin aikamatka omaan elämään. Makustelin kirjaa …
Motiivit kohti oman näköistä elämää
Näin kesälomalla on aikaa pohtia kaikenlaista, kohdata itsensä, kerrata menneen vuoden tapahtumia, pysähtyä tähän hetkeen ja suunnata tulevaan. Tässä pohdiskellessa mieleeni muistui Frank Martelan kirja ”Valonöörit. Sisäisen motivaation käsikirja”, jonka luin muutama vuosi sitten. Tuohon kirjaan ja etenkin Martelan esittelemään motivaatiotimanttiin huomaan aika ajoin palaavani pohtiessani omia motiivejani. Missä olen itseni kanssa? Koenko eläväni itseni näköistä elämää? Martela esittelee motivaatiotimantissa …
Katseella on merkitys
Intensiivinen, hyväksyvä, pistävä, lempeä… Katseen voima vuorovaikutuksessa on suuri. Moni meistä muistaa ikuisesti, miltä arvostava tai rakastava katse vanhemmalta, rakastetulta tai vaikka omalta lapselta tuntui. Tällöin perimmäinen tarpeemme tulla hyväksytyksi ja kohdatuksi aktivoituvat mielessämme ja tunnekehossamme. Olemme tärkeitä, minullakin on merkitystä. Myönteiset tunteet ja hyvän olon ja liittymisen hormonit oksitosiini ja endorfiini lisääntyvät aivossamme. Kuin lämmin tuulahdys häivähtäisi sisällämme. Saatamme …
Jatkuvuutta, kokeiluja ja valmentavaa työotetta
Niinhän se on, että muutokset tapahtuvat hitaasti. Haasteen ja ongelman havaitsemisesta konkreettisiin toimiin haasteen tai ongelman ratkaisemiseksi kuluu aikaa. Havaintojen lisäksi tarvitaan tutkimustietoa ja tuloksia, joita arvioidaan ja testataan. Tämän jälkeen voidaan alkaa pohtia tarvittavia toimenpiteitä ja aikatauluja, sekä resursseja niiden toteuttamiseksi. Ja sitten tarvitaan tietenkin myös tuloksia siitä, ovatko tehdyt toimenpiteet olleet toimivia. Pari vuotta sitten tehdyssä tilannekartoituksessa, kouluakäymättömiä …
Mitä väriä sinä ruokit?
”Minä suostun näkemään vaivaa. Onnistuminen käy minulta luonnostaan. Minä pystyn. Minä hyväksyn epävarmuuden. En ole yhtä kuin ajatukseni, olen yhtä kuin tekoni… ” Puheen sävy vaikuttaa isosti olemiseemme. Se tihkuu alitajuntaan, jonka jälkeen sisäistämme puheemme sävyn värit ja ne alkavat muuttaa ajatteluamme. Ajatukset vaikuttavat myös käyttäytymiseemme. Sisäinen puhe luo todellisuutta aiheuttaen positiivisia tai negatiivisia tunteita itsellemme. Eli kuinka puhut itselle …
Ihanaa kesää arvosanoista huolimatta
Nyt on taas se aika vuodesta, että koululaisten kesäloma ja valmistujaisjuhlat ovat aivan nurkan takana. Jokainen koululainen ja opiskelija on varmasti kesälomansa ja juhlansa ansainnut. Miten ihanaa onkaan, kun vihdoin voimme juhlia isolla porukalla koulujen ja oppilaitosten juhlasaleissa kaikki yhdessä! Parin vuoden ajan perinteiset koulujen kevätjuhlat ovat koronan takia olleet kokonaan tauolla. Tai niitä on juhlittu vain ryhmän omalla porukalla, …
Huomenna kaikki voi olla toisin
Huomenna kaikki voi olla toisin, jos uskallan sanoa mitä oikeasti ajattelen. Huomenna kaikki voi olla toisin, jos uskon aidosti kykyihini. Huomenna kaikki voi olla toisin, kunhan teen niin kuin olen miettinyt viimeisen kuukauden tekeväni, mutten ole uskaltanut. Niin, jos tämä olisi viimeinen päiväsi, etkä enää heräisi aamulla, oletko tehnyt kaiken mitä olet halunnut? Entäpä mistä sinut ehkä muistettaisiin? Oletko sinut …
Itsemyötätunnon buusti
Useimmiten myötätunnon osoittaminen muita kohtaan on helpompaa kuin itselleen. Helposti sätimme, haukumme ja lyttäämme itseämme mielessämme vaikkapa epäonnistumisen jälkeen. Jokaisella meillä on sisäinen ääni, jolla puhuttelemme itseämme. Usein sanat, mitä sisäisessä puheessa itsestämme pettymyksen, epäonnistumisen tai epävarmuuden hetkellä käytämme ovat niin rumia, että emme todellakaan sanoisi niitä toisille. Tutkimusten mukaan mielellä on taipumusta mustamaalata itseämme. Tämä on hyvä tiedostaa, jos …
”Hei, nyt on kyllä hienoa työtä”
Pohditaanpa hetki, miksi toisen kehuminen on niin hankalaa. Kehuminen vaatii läsnäoloa hetkessä, jossa kuin rakastut toisen taitoon tai avaat itsesi auki, omine heikkouksinesi, kertoen toiselle hänen osaamisensa, taitonsa tai kykynsä. Ennen toisen kehumista tarvitaan itsensä altistamista, tervettä itsetuntoa, ja hieman itseensä tutustumistakin. Tämä kaikki vaativat läsnäoloa itsensä kanssa, omien hyvien ja huonojen puolien hyväksymistä. Ja se ei ole aina helppoa. …
” Once you label me, you negate me”
Kaikki suomalaiset eivät ole hiljaisia, ujoja ja viinalla läträäjiä. Kaikki jääkiekkoilijat eivät käytä nuuskaa. Muodista, meikkaamisesta ja kauneudenhoidosta kiinnostuneet voivat myös olla kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Tytöt voivat olla matemaattisesti lahjakkaita siinä missä pojatkin ja miehet osata puhua tunteistaan… Meille ihmisille on luontaista pyrkimys luokitella, lokeroida ja tehdä ennakko-oletuksia. Se helpottaa kognitiivista prosessointia ja tekee maailmasta ennustettavan. Ennakko-oletukset syntyvät usein aiempien …
Heviosaston banaani
Olen kaupassa ja havahdun lapsen itkuun. Hei, onko jollain pienellä hätä? Kerkeän jo hieman säikähtäneenä kelata mielessäni meneväni apuun. Pian kuulen vihaisen äidin kovaäänisen puheen lapsen itkun päälle, lapsi jatkaa vaativaa itkuaan ja nostaa ääntään välillä matalammasti maukuen ja kimeästi kiljuen. Lapsi jatkaa huutamistaan ja pian äidin vahva, painokas ja totaalisen suuttunut ääni nousee lapsen äänen päälle. Väsynyt ja ehkä …
Turvallisuuden tunnetta vaalien
Lapsuudesta muistan sen lämmön ja turvallisuuden tunteen mikä oli läsnä, kun perheenä kokoonnuttiin yhteisen pöydän ääreen syömään ja vaihtamaan kuulumisia päivän tapahtumista. Vaikka päivän aikana olimme kukin olleet tahoillamme koulussa, töissä, harrastuksissa, omissa puuhissamme ja olimme ehkä nähneet toisiamme vain ohimennen, niin saatoin luottaa siihen, että arkena aina samalla kellon lyömällä (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta) perheemme kokoontui keittiöön ruokailemaan. Eikä …
Sydämeen ja takaisin
Olipa melkoinen talvilomaviikko, huh. Usein sitä toivoo sinisilmäisesti lomaa odottaessa, että saisipa vaikka rentoutua arjen haasteista, tehdä jotain erilaista kuin yleensä, ehkä levätä tai nauttia, pikkasen vaikka herkutella. Lomaa kun odotetaan pitkään ja hartaasti. Harva toivoo, että tulisipa silloin kipeäksi, ei söisi viikolla tuskin mitään, kuulisi shokkina kahden rakkaan ystävän vakavista sairastumisista tai kohtaisi pelkoa, vihaa ja tuhoa maailmalta. Mutta …
Neuvottelu on kohtaamista
Viimeaikaisia maailmanpoliittisia tapahtumia seuratessani, mieleeni on noussut ajatus neuvottelutaidoista tai lähinnä siitä, mitä ylipäätään tarkoitamme neuvottelulla. Puhutaanko esim. kahden valtion välisistä keskusteluista aina neuvotteluina, vaikka niistä puuttuisi oleellisia neuvotteluun liittyviä elementtejä? Tutkiskelin vähän asiaa ja mm. tällaisia neuvottelun määritelmiä löysin: Neuvottelu on tavoitteellista vuorovaikutusta, jolla pyritään saavuttamaan yhteisymmärrys neuvoteltavasta asiasta. Neuvottelussa tavoitellaan myönteisen ja avoimen vuorovaikutussuhteen syntymistä ja ylläpitämistä osapuolten …
Pienten tekojen merkityksellisyys
”Opettajan päänsisäinen piiskuri saattaa motkottaa, että opetuksen pitäisi jo alkaa. Oppilaalla täytyy kuitenkin olla turvallinen ja hyväksytty olo ennen kuin oppiminen on edes mahdollista.” (Katja Sutela: Näkyväksi tekemisen taito. Pedagoginen kohtaaminen opetuksessa. PS-kustannut 2022.) Kiire, liian vähäiset resurssit, paljon erilaisia oppijoita ryhmässä, ei tarpeeksi apukäsiä, jatkuvat uudistukset ja vaatimukset… Lista esteistä kohtaamisen poluilla hektisessä oppilaitosarjessa on varmasti vieläkin pidempi kuin …
Kohtaaminen etäilyssä
”Moni kaverini on väsynyt ja laittanut opinnot sivuun…Viimeisen kahden vuoden aikana olen yksiöni nurkassa tehnyt tehtäviä, osallistunut etäluennoille ja kirjoittanut kandityön…Koen olevani luontevampi viestijä nettiympäristössä kuin liveihmissuhteissa.” Helsingin Sanomat 3.2.2022 ”Opiskeluarjesta katosi rakenne” (Valtteri Parikka) Hesarissa oli juttu opiskelijoista, nuorista aikuisista ja heidän kokemuksistaan poikkeusajan vaikutuksesta opiskeluun. Jutun luettuani jäin miettimään, jääkö vuorovaikutuksesta puuttumaan jotain oleellista etänä? Voiko kohtaamista tapahtua …
Arvokkuuden mitta
Mikä tekee ihmisestä arvokkaan? Miten arvotat vastaantulijan? Löytyykö arvo kohtaamistaidoista, kyvystä olla kaikille ystävällinen tai kyvystä kohdella toista kuin itseään parhaimpana päivänä? Vai jopa statuksesta tai ehkäpä vähän mediaseksikkäästä ammatista? ”Ohhoh, meidän Pekka on kuule löytänyt itselleen uuden tyttöystävän. Ette ikinä arvaa, se on kuulkaas lääkärisnaisia…” tuumasi mummo sukulaisilleen juhlissa, kuullessaan pojanpoikansa seurustelevan lääkärin kanssa. Mummon ilme oli kirkas ja …
Ajatuksia kassajonossa
Eilisellä kauppareissulla kassalle jonottaessani havahduin päässäni pyörivään ajatukseen siitä, miten oma käyttäytymiseni ruokakaupassa asioidessani on parin viime vuoden aikana muuttunut. Milloin viimeksi olen kohdannut katseella saatikka jutellut kenenkään tuntemattoman kanssa kaupassa? Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun olen ojentanut ikäihmiselle kahvipaketin ylähyllyltä ja vaihtanut hänen kanssaan samalla muutaman sanasen tai hymyillyt ostoskärryissä istuvalle taaperolle. Ovatko mahdollisuudet satunnaisille kohtaamisille ruokaostosten lomassa …
Sanojen voima
Sain ystävältäni lahjan. Jo se, että toinen haluaa muistaa minua, tuntuu mukavalta. Ylipäätänsä se, että olen toiselle lahjan arvoinen, saa minun sydämeni läikähtämään ja aiheuttaa lämpimiä tunteita. On ne sitten ystävän tuomat ihanat Neilikat tai lahjapussin pieni kynttilä. Merkityksen luo aina se lämmin ajatus toiselta, ei niinkään lahjan sisältö. Toki – sisältökin vaikuttaa, mutta itse arvostan enemmän elettä. Mutta se, …