Poluillakohtaamisten”Moni kaverini on väsynyt ja laittanut opinnot sivuun…Viimeisen
Helsingin Sanomat 3.2.2022 ”Opiskeluarjesta katosi rakenne” (Valtteri Parikka)
kahden vuoden aikana olen yksiöni nurkassa tehnyt tehtäviä, osallistunut etäluennoille ja kirjoittanut
kandityön…Koen olevani luontevampi viestijä nettiympäristössä kuin liveihmissuhteissa.”
Hesarissa oli juttu opiskelijoista, nuorista aikuisista ja heidän kokemuksistaan poikkeusajan vaikutuksesta opiskeluun. Jutun luettuani jäin miettimään, jääkö vuorovaikutuksesta puuttumaan jotain oleellista etänä? Voiko kohtaamista tapahtua verkossa? Kyllä, kohtaamista tapahtuu etänäkin ja se on hyvä asia. Tarvitsemme erilaisia foorumeita kohtaamiselle, onhan meitä kohtaajiakin erilaisia (se mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle). Hesarinkin jutusta kävi ilmi, että osa opiskelijoista on kokenut etäopetuksen hyvänä ja itselleen sopivana asiana, kun taas osan mielestä etäopetuksen myötä on jäänyt paitsi opintojen sosiaalisesta aspektista, yksinäisyys on lisääntynyt ja opintojen eteneminen on vaikeutunut. Itse olen enemmän kotonani lähi- kuin etätapaamisissa. Tuntuu, että etänä jää puuttumaan jotain merkittävää, jotain inhimillistä, vuorovaikutus ei tunnu oikein luontevalta.
Parin viime vuoden aikana – lisääntyneen etäilyn ansiosta – monelle on varmasti kertynyt erilaisia kokemuksia etätapaamisista esim. opiskelussa, työssä tai vapaa-aikana sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Mutta mikä tekee toisista etätapaamisista onnistuneempia kuin toisista? Hesarin jutussa haastatellut opiskelijat kertoivat, että monelta opiskelijalta on etäopetuksen myötä jäänyt puuttumaan se tunne, että olisi osa porukkaa. Opiskelijat olivat myös kokeneet hankalana sen, että ei ole oikein ollut mahdollisuutta kysyä tai jutella kahden kesken opettajan tai opiskelukavereiden kanssa. Etäopetuksessa ei synny luonnollista keskustelua, kun pitää pyytää ja odottaa puheenvuoroa, eikä välttämättä oikein uskalla laittaa mikkiä päälle ja kysyä kesken opetuksen, vaikka niin kehotettaisiinkin. Onko olemassa jotain tiettyjä kohtaamisen elementtejä, jotka helposti jäävät puuttumaan etätapaamisista? Tätä olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen, että onnistunut etätapaaminen sisältää vähintäänkin yhden, mutta mieluummin useamman seuraavista kohtaamiseen oleellisesti liittyvistä elementeistä: merkityksellisyys, vastavuoroisuus, yhteisöllisyys, osallisuus, turvallisuus, aika. Kun edes joku näistä elementeistä sisältyy kohtaamiseen, oli se sitten etänä tai lähinä, niin silloin ollaan polulla kohti onnistunutta kohtaamista.
Turvallista kohtaamisen ilmapiiriä voidaan etätapaamisessa edesauttaa niinkin yksinkertaisella asialla, kuin tapaamisessa mukana olevien esittäytymisellä, kamerat päällä (riippuu tietenkin osallistujien määrästä) mahdollisuuksien mukaan. Osallistujien täytyy myös pystyä luottamaan, että tapaaminen on opettajan tai etäpalaverin vetäjän hallussa: teknologian käyttäminen sujuu, käydään läpi juuri tässä tapaamisessa toivottavat toimintatavat ja struktuuri siitä, miten tapaaminen etenee. Selkeys hälventää epävarmuutta ja lisää turvallisuuden tunnetta. Jos edellä mainittuja asioita ei oteta huomioon, jää osallistujalle tapaamisesta helposti epämääräinen ja turvaton tunne. Eleet, ilmeet ja äänen sävyt ovat tärkeitä asioita kohtaamisessa. Ollessamme vuorovaikutuksessa sekä tulkitsemme että lähetämme huomaamattamme valtavan määrän signaaleja, jotka ovat olennaisia palasia kohtaamisen rakentamisessa. Meillä on tarve tehdä havaintoja ja tulkintoja toimintaympäristöstämme, ei ainoastaan siitä kuka puhuu, vaan myös muista läsnäolijoista. Jos etätapaamisessa on vain yksi puhuva pää ruudulla kerrallaan tai pahimmassa tapauksessa ei puhuvaa päätä näkyvillä lainkaan, on ihan ymmärrettävää, jos on hankalaa tulkita vuorovaikutuksellista ympäristöä, pysyä kärryillä ja löytää motivaatiota. Luontevan vastavuoroisuuden puute kohtaamisessa puuduttaa, etäännyttää, jopa lamaannuttaa.
Vertaillessani kokemuksiani etäpalavereista ja lähipalavereista huomioni kiinnittyy edellisten elementtien lisäksi vahvasti myös ajankäyttöön. Etäpalavereja leimaa monesti tehokkuusajattelu, ei turhia löpinöitä vaan suoraan asiaan, ei juurikaan taukoja ja kun asialista on käyty läpi, niin kiitetään ja katkaistaan yhteys. Tuollaisesta jää vähintäänkin tyhjä olo, luontainen jutustelu opiskelu- tai työkavereiden kesken jää puuttumaan. Kun taas lähitapaamisessa odotellessa opetuksen tai palaverin alkamista tai sen päätyttyä kuuluu puheen sorinaa, kuulumisten vaihtoa, huikkauksia puolin ja toisin. Kuinka luoda luontevia kohtaamisen tasoja verkossa, jotka olisivat rinnastettavissa esim. jutusteluun opiskelu- tai työkavereiden kanssa kahvi- ja ruokatauoilla, välitunneilla tai siirtymissä paikasta toiseen? Joissakin kokeiluissa olen ollut mukana (virtuaalivälitunti ja virtuaaliopettajanhuone), mutta ne ovat kuitenkin jääneet vähälle käytölle. Käyttäjät ovat kokeneet ne kankeiksi ja teennäisiksi tiloiksi, joista on jäänyt puuttumaan aitoa ja spontaania vastavuoroisuutta.
Mediassa on ilmaistu huolta etäopetuksen vaikutuksista nuorten ja nuorten aikuisten jaksamiseen, sekä kiinnittymiseen viiteryhmiin, jopa osallisuudesta yhteiskuntaan. Tämä huoli on varmasti aiheellista,varsinkin kun etäopetuksen lisäksi myös moni muu nuorelle tärkeä elämän osa-alue on ollut etänä, rajoitettua tai jäähyllä. Toisaalta on myös paljon nuoria, joille etäopiskelu sopii erinomaisen hyvin. Osa Hesarin haastattelemista opiskelijoista kokee olevansa luontevampia viestijiä nettiympäristössä kuin liveihmissuhteissa. Toisille etäopinnot sopivat sen takia, kun niissä aikataulutus on joustavampaa, opiskelu
ei ole niin aika- tai paikkasidonnaista ja on helpompi edetä omaa tahtia.
Itse koen, että etätyötä tai etäopiskelua helpottaa, jos tuntee kanssatyöskentelijät tai -opiskelijat entuudestaan. Tuolloin etäkohtaamisessa on läsnä jonkinlainen tuttuuden ja turvallisuuden elementti. Hesarin juttua lukiessani voin vain kuvitella, miltä opintonsa etänä aloittaneista ja edelleen enimmäkseen etänä jatkavista opiskelijoista tuntuu. Monet ovat ehkä muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja eivät tunne sieltä ennestään ketään, opinnot ovat etänä ja monia opiskelurientoja on peruttu. Missä tutustua muihin opiskelijoihin ja uusiin ympyröihin? Ei varmasti ole ollut helppoa päästä kiinni opintoihin ja opiskeluyhteisöön. Kun muistelen nuoruuden opiskeluaikojani, niin parhaiten tutustuin ihmisiin juuri luennoilla, opintoryhmissä, illanvietoissa, harrastuksissa. Etäily on ehkä lisännyt yksinäisyyttä, mutta toisaalta se on myös edesauttanut erilaisten kohtaamisten foorumien kehittymistä ja uusien käyttöönottoa.
Onko sinulle luontevampaa kohdata etänä vai lähinä?
