PoluillakohtaamistenOlen kaupassa ja havahdun lapsen itkuun. Hei, onko jollain pienellä hätä? Kerkeän jo hieman säikähtäneenä kelata mielessäni meneväni apuun. Pian kuulen vihaisen äidin kovaäänisen puheen lapsen itkun päälle, lapsi jatkaa vaativaa itkuaan ja nostaa ääntään välillä matalammasti maukuen ja kimeästi kiljuen. Lapsi jatkaa huutamistaan ja pian äidin vahva, painokas ja totaalisen suuttunut ääni nousee lapsen äänen päälle. Väsynyt ja ehkä jo nälkäinenkin äiti aloittaa kovaäänisen karjumisen lapselleen ja menettäää malttinsa. Lapsi hiljenee totaalisesti. Syntyy muutamaksi sekunniksi kuin radiohiljaisuus. Jähmetyn ja kuulostelen mitä nyt tapahtuu. Missään ei kuulu mitään. Kuin maailma olisi pysähtynyt. Pian lapsi aloittaa sydäntäsärkevän ja säihkähtäneen kuuloisen huudon. Äänensävy on muuttunut, enää lapsi ei kiukuttele, nyt hänen äänestään kuuluu säikähdys ja jopa pelko. Äiti sättii lasta suu käyden ja kantapäät lattiaan kopisten, ”kuinka lasta saa aina hävetä”, kulkien ohitseni määrätietoisesti kohti kassoja. Sydämeeni sattuu. Tunnen molempien tuskan. Mietin mielessäni miten tilantessa olisi voinut toimia, jotta molemmat olisivat päässeet kaupasta paremmalla mielellä kotiin, mutta tilanne on jo ohi. Tunnistin pettymyksen ja huolen mielessäni.
Erna Törmälehdon väitöstutkimuksessa ”Vanhemmat ja opettajat lasten tunnetilojen tunnistajina” (2021) kerrotaan, että vanhemmat ja opettajat tunnistavat heikosti lasten ja nuorten tunnetiloja. Tunnetiloja jää meiltä kaikilta usein tunnistamatta ja syntyy ristiriitatilanne, kuten äidillä kaupassa, jossa molempien käyttäytyminen provosoi toista. Törmälehto kertoo väitöstutkimuksessaan (2021), että lapsilta ja nuorilta tulisi kysyä suoraan miten heidät tulisi kohdata, jotta he kokisivat tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Tarve joka meillä on ikään katsomatta. Mutta usein se jää tekemättä. Miksi? Onko syynä kiire, omat tiukat tavoitteet, kuinka tilanne tulisi edetä? Tai ennakoimaton tilanne, joka paremmalla organisoinnilla ja omien tunteiden tunnistamisella olisi ollut vältettävissä?
Olemme tuntevia ja kokevia ihmisiä, tunteiden kirjo on laaja. Ja kaikilla meillä on omat tapamme toimia haastavissakin tilanteissa. Usein ne on opittuja tapoja, keinoja saada vain ripeästi tilanne selätettyä. Toisilla se voi olla suuttuminen, hyökkääminen takaisin tai toisilla esim. taas mököttäminen. Kullakin on ominainen tapa reagoida tunteisiin, miten on oppinut jo ehkä omassa lapsuudessaan ja eletyssä elämässään, riippuen siitä kuinka tunteisiin ja vuorovaikutustilanteisiin on aiemmin vastattu.
Lasten sisäisten tunnetilojen tunnistaminen edellyttää aikuisten ja lasten välistä avointa vuorovaikutussuhdetta. Jos lapset eivät rohkaistu kertomaan tunteistaan, jää lasten paha olo aikuisilta tunnistamatta.
Erna Törmälehto (2021)
Tietoinen läsnäolo, tietoisuustaitojen kehittäminen on yksi keino saada mahdollisuus ajatuksen ja toiminnan välille pienen pieni hetki, jossa vanha tapa reagoida kyseenalaistetaan ja tilalle voidaan ottaa säännöllisen harjoittelun avulla uusi, ehkä toimivampi tapa reagoida. Mietin vain mielessäni, olisiko kaupassa ollut äiti hyötynyt esim. Stop-harjoituksesta kauppatilanteessaan? Olisiko äiti ehkä harjoituksella saanut mielensä tyynnytettyä ja olisi kohdannut ja kuullut hetkessä paremmin lapsensa kokemuksen kaupassa? Vai olisiko ehkä heviosaston loistavat ilmaisbanaanit toimineet?
Nyt minua harmittaa ja on hieman jo nälkäkin, tekisi mieli kiukutella. Pysähdyn, palaan hengitykseeni ja annan itselleni aikaa miettiä. Taidan hakea hedelmäosastolta lapsille tarkoitetun banaanin ja syödä sen itse. Ei, hengitän ja mietin uudelleen. Lähden kotiin.
