PoluillakohtaamistenNyt on taas se aika vuodesta, että koululaisten kesäloma ja valmistujaisjuhlat ovat aivan nurkan takana. Jokainen koululainen ja opiskelija on varmasti kesälomansa ja juhlansa ansainnut. Miten ihanaa onkaan, kun vihdoin voimme juhlia isolla porukalla koulujen ja oppilaitosten juhlasaleissa kaikki yhdessä! Parin vuoden ajan perinteiset koulujen kevätjuhlat ovat koronan takia olleet kokonaan tauolla. Tai niitä on juhlittu vain ryhmän omalla porukalla, ehkä striimattuna niin, että luokissa on katsottu näytöltä juhlaa, johon jokainen ryhmä on kuvannut oman osionsa. Nyt rajoitusten purettua pienimmätkin pääsevät jälleen opettelemaan juhlaetikettiä, ja on tuo yhdessä isosti juhliminen varmasti vanhemmillekin koululaisille ja miksei koulujen henkilökunnallekin tavallaan taas uusi ja jännittävä kokemus pitkän tauon jälkeen.
Näin päättäjäisten ja valmistujaisten kynnyksellä väistämättä nousee puheenaiheeksi myös todistukset, numerot ja keskiarvot. Niitä ehkä vertaillaan, omasta todistuksesta löydetään yllättäviä ilonaiheita ja toisaalta pettymyksiäkin. Perusopetuksen päättäneet jännittävät riittääkö keskiarvo haluttuun opiskelupaikkaan, niin kuin tekevät tuoreet ylioppilaat ja ammattiin valmistuneetkin jatko-opintopaikkojen osalta. Toiset stressaavat arvosanoista enemmän kuin toiset, toisilla on kyky suhtautua opintoihin rennolla otteella. Jotkut valmistautuvat kesätöihin tai pääsykokeisiin, toiset kenties välivuoden viettämiseen, rentoon lomailuun tai armeijaan. Todellisuus opiskelijoiden suunnitelmista ja kesänviettotavoista on kuitenkin todennäköisesti paljon edellä mainitsemaani monitahoisempaa. Olemmehan kaikki erilaisia, omia yksilöitämme, meillä on kaikilla oma tapamme ajatella ja erilaisia tilanteita ja vaiheita meneillään elämässämme. Juuri tämä meiltä aikuisilta niin opiskelijan läheisiltä kuin kasvatus- ja opetusalan ammattilaisilta usein saattaa unohtua. Nimittäin se, että koulunkäynti ja opiskelu on vain yksi osa nuoren elämän kokonaisuudessa. Nuorella on elämässään kaikenlaista muutakin meneillään. Ja kaikki tuo muu meneillään oleva heijastuu myös koulunkäyntiin ja opiskeluun. Pidetään tämä mielessä, kun oma jälkikasvu tuo todistuksen kotiin tai kun ammattilaisina ihmettelemme, miksi joku opiskelija ei mielestämme satsaa koko kapasiteettiaan opiskeluun, vaikka edellytyksiä olisikin. Muistetaan olla läsnä ja saatavilla, ollaan kiinnostuneita nuoren elämästä kokonaisuudessaan. Kannustetaan, opetetaan sietämään pettymyksiä, sekä iloitsemaan onnistumisista.
Kyllä, hyvät arvosanat helpottavat pääsemään suorinta reittiä opiskelemaan sinne, minne haluaa. Mutta toisaalta Suomen koulutusjärjestelmässä ei onneksi ole ”umpiperiä”, jatko-opintoihin on useita mahdollisia polkuja ja myös myöhemmällä iällä on mahdollista opiskella. Opimme, kasvamme ja kehitymme koko ajan, myös koulun ulkopuolella. Loppujen lopuksi päättötodistuksen keskiarvo tai ylioppilaskirjoitusten tulokset eivät määritä sitä, minkälaisia olemme ihmisinä, eivätkä määrää tulevaisuuttamme. Onhan meillä presidenttinäkin henkilö, jonka ylioppilaskirjoitusten yleisarvosana oli approbatur ja lukuaineiden keskiarvo 6,5. Arvosanoista huolimatta yhteiskunnassa ja elämässä menestyvät toisten kanssa toimeentulevat, oma-aloitteiset, luovat, itseensä ja tulevaisuuteensa uskovat ihmiset.
