”Minä suostun näkemään vaivaa. Onnistuminen käy minulta luonnostaan. Minä pystyn. Minä hyväksyn epävarmuuden. En ole yhtä kuin ajatukseni, olen yhtä kuin tekoni… ” Puheen sävy vaikuttaa isosti olemiseemme. Se tihkuu alitajuntaan, jonka jälkeen sisäistämme puheemme sävyn värit ja ne alkavat muuttaa ajatteluamme. Ajatukset vaikuttavat myös käyttäytymiseemme. Sisäinen puhe luo todellisuutta aiheuttaen positiivisia tai negatiivisia tunteita itsellemme. Eli kuinka puhut itselle tai toiselle, muokkaa välittömästi sitä, millaisen linssin läpi ympäröivän maailman näemme. Kuinka usein jäämmekään kiinni negatiivisesta sisäisestä puheesta, puheen tummista sävyistä ja luomme sillä itsellemme negatiivisen kehän negatiivisten ajatusten kautta.

Tunteita voi hallita ajatuksillamme. Ajatuksia voi taas hallita kiinnittämällä tietoisesti huomiota omiin sanoihinsa ja kielenkäyttöönsä itselle ja muille. Kaikki lähtee tietoisesta päätöksestä käyttää itselleen ja muille sellaista kieltä, joka on hyödyksi – ei haitaksi. Sinulla on vapaus valita puheeseesi myös kirkkaita värejä. Positiivisemmalla puheella ja löytämällä erilaisia lähestymistapoja haastaviin tilanteisiin elämässä, on mahdollista nähdä mailma aivan uusien, kirkkaampien ja iloisemman väristen linssien läpi. Olipa elämän olosuhteet millaiset tahansa, seurauksiin voi vaikuttaa kuinka tilanteeseen asennoituu ja kuinka niiden kanssa toimii. Löydät vastauksen korviesi välistä. Toteavan, tässä hetkessä kiinni olevan kielenkäytön fysiologiset ja psykologiset vaikutukset ovat huomattavia ja ilmenevät heti. Uskallatko olla kokeilematta?

Kyse ei ole niinkään siitä, että vastaus pitäisi löytää jostain, vaan oivalluksesta, että vastaus olet sinä itse.

Gary John Bishop

Haastankin sinut puhumaan itsellesi tässä hetkessä läsnäolevasti. Mietipäs hetki, ”Olen voimakas” luo itselle aivan eri tunteen kuin ”aion olla voimakas”. Toinen kertoo toiminasta tässä hetkessä, toinen on kuvaus tulevasta elämästä. Niin, elämmekö tätä hetkeä vai huomista? Haaste: luo itsellesi positiivisia, läsnäolevia voimalauseita ja kerro ne itsellesi heti aamulla vaikka peilin edessä. Toista niitä tarvittaessa niin useasti päivän mittaan, kuin vain koet tarpeelliseksi. Ruokatunnilla, heikossa hetkessä kun pelottaa, kävellessäsi jne. Tulet mitä todennäköisesti huomaamaan voimaantuneesi, löydät oman potentiaalisi ja havahdut omaan pystyvyyteesi. Epiktetos on sanonut, että olosuhteet eivät määrittele ihmistä vaan paljastavat hänen sisimpänsä. Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Itse uskon että läsnäolevalla sisäisellä puheella voi saavutta paljon uutta, kirkkaampaa väriä elämään ja voimaantua läsnäolossa, toisten kohtaamisessa. Kun kohtaat aidosti itsesi, muutkin kohtaavat sinut. Olet läsnä, kohtaat asiat positiivisesti ja aidoilla väreillä. Elämästä saa hautessaan vaikka punaista tanssia, harmaan marssin sijaan. Sanojen värillä on väliä. Mitä väriä sinä puheellasi ruokit?

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *