PoluillakohtaamistenNiinhän se on, että muutokset tapahtuvat hitaasti. Haasteen ja ongelman havaitsemisesta konkreettisiin toimiin haasteen tai ongelman ratkaisemiseksi kuluu aikaa. Havaintojen lisäksi tarvitaan tutkimustietoa ja tuloksia, joita arvioidaan ja testataan. Tämän jälkeen voidaan alkaa pohtia tarvittavia toimenpiteitä ja aikatauluja, sekä resursseja niiden toteuttamiseksi. Ja sitten tarvitaan tietenkin myös tuloksia siitä, ovatko tehdyt toimenpiteet olleet toimivia.
Pari vuotta sitten tehdyssä tilannekartoituksessa, kouluakäymättömiä oppilaita oli Suomen yläkouluissa noin 4000 eli tuolloin noin 2–3 % kaikista yläkoululaisista. Noin 45 %:lla kouluakäymättömistä oppilaista ongelmalliset poissaolot olivat kestäneet koko yläkoulun ajan. Yläkoulun oppilaiden kouluakäymättömyyttä selvitettiin Opetushallituksen rahoittaman erityisen tuen VIP-verkoston Kouluakäymättömyys Suomessa -tilannekartoituksessa. Kartoituksessa kysyttiin koulujen henkilökunnan näkemyksiä aiheesta lukuvuonna 2019–2020. Suurin osa kyselyyn vastanneista arvioi kouluakäymättömien oppilaiden määrän kasvaneen. Kun tähän määrään lisätään vielä koronan vaikutukset koulupoissaoloihin ja kouluun kiinnittymättömyyteen, voidaan vaan arvailla, että koulupoissaolojen määrä on kasvanut entisestään. Tutkimusten mukaan kouluakäymättömyydellä on monenlaisia kielteisiä seurauksia sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Poissaolot heikentävät oppimistuloksia ja lisäävät riskiä koulupudokkuuteen. Tämän on havaittu olevan yhteydessä aikuisuuden työllistymis-, talous- ja terveysongelmiin. https://www.oph.fi/fi/tilastot-ja-julkaisut/julkaisut/kouluakaymattomyys-suomessa
Tällä hetkellä ollaan onneksi jo siinä vaiheessa, että haaste on havaittu ja monessa Suomen koulussa on myös kiivaasti etsitty uusia keinoja poissaolojen vähentämiseksi. On luotu uudenlaisia ennaltaehkäiseviä ja kouluun kiinnittymistä lisääviä yhtenäisiä poissaoloihin puuttumisen malleja. On saatu hankerahaa, jolla on useisiin kouluihin palkattu uusia työntekijöitä, joiden työnkuvaan kuuluu yhteisöllisyyden lisääminen, ryhmäytymiseen satsaaminen, ennaltaehkäisevät työmuodot, ajan antaminen, oppilaiden ja opiskelijoiden yksilöllinen kohtaaminen ilman pitkälle meneviä ajanvarauksia. On upeaa, että tällaisia uusia ammattilaisia ja työmuotoja ollaan pikkuhiljaa saamassa osaksi koulujen ja oppilaitosten arkea.
Hankkeita ja pilottikokeiluja tarvitaan, jotta voidaan selvittää, millaisilla keinoilla koulupoissaoloja pystytään nykyistä paremmin ennaltaehkäisemään ja pystytään luomaan yhtenäisempiä käytäntöjä, sekä poissaolojen seurantamalleja. Haasteena on kuitenkin taloudelliset resurssit. Valitettavan usein, vaikka tulokset puhuisivat kyseisen toimintamallin puolesta, joudutaan ehkä toteamaan, että ei ole rahallista resurssia jatkaa hyvin alkanutta toimintaa. Kouluakäymättömyydestä ja koulupoissaoloista puhuttaessa tulisi aina muistaa myös ajallisen resurssin riittävyys: syyt poissaoloihin ovat aina yksilöllisiä ja monitahoisia, eivätkä ne ole syntyneet hetkessä, niin ei myöskään kouluun paluu ja takaisin kouluun kiinnittyminenkään tapahdu hetkessä. On äärimmäisen tärkeää panostaa jatkuvuuteen!
Jatkuvuuden lisäksi liputan myös kokeilukulttuurin nimeen, rohkeasti vaan kokeilemaan koulu- tai ryhmäkohtaisesti uusia toimintatapoja. Varsinkin silloin, kun huomataan haasteita, mutta ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi pitäisi ihmettelyn ja voivottelun sijaan – tai sen lisäksi – olla valmiita reagoimaan ja kokeilemaan uudenlaisia toimintatapoja, jos huomataan, että tällä hetkellä käytössä olevat menetelmät eivät ole riittäviä. Yhteiskunta muuttuu, lapset ja nuoret muuttuvat, myös oppilaitosten tulee muuttua ja muovautua, pystyä vastaamaan uudenlaisiin tarpeisiin.
Kouluilmapiirillä on iso merkitys lasten ja nuorten kouluun kiinnittymisessä ja koulupoissaoloissa. Välittämisen kulttuuria, sekä jokaisen oppilaan ja opiskelijan yksilöllistä kohtaamista ei koskaan voi korostaa liikaa. Yhtenä kohtaamisen menetelmänä opetuksessa, ja toimintatapana kouluun kiinnittymisen tukemisessa voisi kokeilla valmentavaa työotetta*. Kyseisessä työotteessa lähtökohtana on tulevaisuuteen suuntautuminen ja tavoitteellisuus, sekä voimavarojen, toiveikkuuden ja sinnikkyyden nostaminen keskipisteeksi. Valmentavassa työotteessa menetelmänä käytetään kannustamista ja kuuntelemista, asetetaan yhdessä tavoitteita ja seurataan etenemistä niitä kohti. Menetelmän ytimessä on oppilaiden vahvuuksien ja pienimpienkin onnistumisten tietoinen huomaaminen, niiden sanoittaminen ja niihin keskittyminen. Valmentavassa työotteessa kohdataan, kuunnellaan sekä nostetaan esiin opiskeltavia sisältöjä ja kysymyksiä, ennemmin kuin tarjotaan valmiita vastauksia. Tämä edistää kouluun kiinnittymistä ja opiskelumotivaatiota. Kokemuksesta voin sanoa, että positiivisiin asioihin keskittyminen tekee myös koulu- ja oppilaitosmaailmassa työskentelevän henkilökunnan työstä entistä mielekkäämpää ja antoisampaa. Koulu- tai oppilaitos, jossa valmentava työote läpäisee koko toimintakulttuurin, on todennäköisesti paikka, jossa on myös kiinnipitovoimaa ja vähemmän poissaoloja. 
*Jenni Kallio käsittelee kirjassaan ”Opettamisen vallankumous. Opettajasta elinikäisen oppimisen valmentajaksi.” mm. valmentavaa työotetta ja sitä, miten opetuksen painopiste tulee siirtymään elinikäisen oppimisen asenteen kehittämiseen. Suosittelen lukemaan varsinkin, jos työskentelet oppilaitosympäristössä ja olet kiinnostunut tietämään lisää tästä työotteesta, jossa kohtaaminen on keskiössä.
