Suurimmalla osalla on kesälomat lomailtu ja paluu arkeen on jälleen koittanut. Toisilla on voinut olla paluu lähityöhön pitkän etätyöjakson jälkeen, toisilla saattaa etätyö jatkua tai työntekemisen hybridimalli etätyön ja lähityön yhdistelmänä, jotkut ovat ehkä kesäloman jälkeen aloittaneet kokonaan uudessa työssä. Yhtä kaikki kannattaa kiinnittää huomiota arkeen, sillä suurin osa elämästämme on arkea. Kuinka tehdä arjesta sellaista, että se on omannäköistä – sellaista elämää, mikä tuntuu sopivassa määrin haastavalta, rennolta, mukavalta, tasapainoiselta?

On totta, että arkea rajoittavat ja aikatauluttavat monet asiat esim. työ, lasten hoitorumba, kouluasiat ja harrastukset ym. Arkeen sisältyy monia asioita, joita vaan täytyy tehdä tietyn aikataulun mukaisesti, mutta on itsestä kiinni, sisältyykö arkeen myös vapaata olemista, mukavaa ja rentoa itselle mieleistä tekemistä, yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, ihan vaan aikaa olla ja ihmetellä.

Jos arkemme kuluu vain viikonloppuja ja lomia odottaessa, on arjessamme jotain vialla. Toki vapaapäivät ja lomat tuovat mukavaa vaihtelua ja kaivatun rentoutumishetken arjen keskelle, mutta kyllä rentoutumista ja mukavuutta tulisi mahtua myös arkeen. Sen lisäksi, että suunnittelemme lomiamme ja unelmoimme vapaa-ajasta, olisi hyvä suunnitella ja unelmoida myös arkea. Millaiseksi oman arkemme rakennamme?

Helsingin Sanomissa oli 1.8.2022 artikkeli, joka käsitteli loman myönteisiä vaikutuksia, sekä loman jälkeistä töihin paluuta. Artikkelissa työterveyspsykologi Tanja Lappi korostaa, että parhaimmillaan työ ja hyvä arki tuo hyvinvointia. Pilalle mennyt loma ei kaada maailmaa, jos arki on kunnossa. Paljon kriittisempää hyvinvoinnin kannalta on se, jos arki tuntuu koko ajan kamalalta verrattuna siihen, jos loma joskus epäonnistuu.

Jos joku työasia jää mieleen pyörimään vapaa-ajallakin, on monesti hyödyllisempää tehdä jotain mukavaa ja rentouttavaa, kuin vaan vatvoa työasiaa mielessään. Usein jo pienikin tauko itselle mukavan asian, tekemisen tai tekemättömyyden parissa saa mielemme rentoutumaan. Tällaisen tauon jälkeen myös aivomme ovat levänneet ja meillä saattaa olla tuoreita näkökulmia myös sen mieltä askarruttaneen työasian ratkaisemiseksi. Jatkuva ”multitaskaaminen”, nopea reagoiminen erilaisiin ärsykkeisiin ja vaatimuksiin, sekä ”pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä” -ajattelu kuormittavat aivoja ja vähentävät mahdollisuutta keskittyä intensiivisesti johonkin tiettyyn asiaan. Kuormittumisen ja keskittymiskyvyn heikentymisen lisäksi tällainen toiminta johtaa usein tilanteeseen, jossa läsnäolo kärsii. Emme esim. ole täysillä läsnä pohtimassa ratkaisua työasiaan, mutta emme myöskään täysillä läsnä vaikkapa perheen tai kavereiden parissa. Onneksi läsnäolon ja keskittymisen taitojakin voi harjoitella. On hyvä muistaa, että se mitä harjoittelemme ja mihin keskitymme, yleensä myös saa lisää tilaa elämässämme.

Tässä muutamia hyväksi havaittuja vinkkejä keskittymiskyvyn lisäämiseksi:

  1. Älä ole koko ajan tavoitettavissa
Jos reagoit välittömästi uusiin viesteihin, sähköposteihin ja ilmoituksiin, niin aivosi kuormittuvat ja joudut joka kerta keskeyttämään muun tekemisen, keskittymisesi herpaantuu. Muista, että sinun ei tarvitse reagoida jokaiseen viestiin tai somepäivitykseen välittömästi, opettele priorisoimaan. (Tämä pätee sekä työssä että vapaa-ajalla.)

2. Lopeta multitaskaaminen 

Moneen asiaan keskittyminen samaan aikaan voi tuntua tehokkaalta, mutta todellisuudessa tarkkaavaisuus hyppii aiheesta toiseen, teet vähän sieltä ja pikkuisen täältä ja samalla aivot ylikuormittuvat. Tee tietoinen päätös keskittyä kerrallaan vain yhteen asiaan. Saat enemmän aikaiseksi ja on palkitsevaa huomata, kun keskittymällä yhteen asiaan kunnolla hommat etenevät.

3. Vaali tylsyyttä

Kun ajan aina täyttää jollakin, ei sitä riitä vapaalle ajattelulle. Rauhalliset hetket antavat aivoille mahdollisuuden levätä, mikä auttaa myös keskittymiskykyyn. Seuraavalla kerralla kun vaikkapa matkustat bussilla, niin kokeile ihan vaan matkustaa, ilman että otat kännykkää esille. 

4. Luota itseesi – sinä riität ja se mitä teet riittää

Tietotulva, reaaliaikainen uutisointi ja jatkuvat someilmoitukset ovat omiaan lisäämään epävarmuutta. Tiedänkö tarpeeksi? Enhän vaan ole jäänyt jostain paitsi? Onkohan jossain tapahtunut sellaista, joka minun olisi jo pitänyt tietää? (Tällä ilmiöllä on nimikin: FOMO) Luota siihen, että vaikka et ole jatkuvasti saatavilla tai alati etsimässä tietoa tai kommentoimassa somepäivityksiä, kaikki on silti riittävän hyvin.

Hyvä arki ei valitettavasti vaan laskeudu jostain yllemme, vaan sen muodostamiseksi täytyy vähän nähdä vaivaa. Jos et ole vielä suunnitellut arkeasi hyvinvoinnin näkökulmasta, niin näin viikonlopun päättyessä kannattaa tehdä suunnitelmia arkea varten ja alkaa tietoisesti rakentaa itselleen sopivaa arkea. Arkea on enemmän kuin juhlia, lomia ja viikonloppuja. Eikö siksi olisi tärkeintä, että nautimme myös arjesta?

Saattaisit myös pitää näistä:

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *