Elämässä tunteet ja ajatukset vaihtelevat kuin säärintamassa, välillä on seesteisen tyyntä ja välillä tuulee kylmästi. Jokaisella säällä, kuten elämässä kohtaamillamme asioilla ja tilanteilla, on kuitenkin syynsä. Kuiva maa tarvitsee vettä, me saatamme tarvita elämänkokemuksia, jotta ymmärrämme kuinka niissä toimimme. Ajatukset kuitenkin vaihtelevat jo yhden päivän aikana rivakasti, tuoden tuulen lailla aina uusia tunteita mielemme – edellisten liidellessä hissukseen pois. Jos aamulla sataa, illalla voi taas paistaa. Jos ymmärtäisimme tämän tunteiden ohimenevyyden ja uskaltaisimme kohdata kaikki ikävätkin tunteemme aidosti, voisimme paljon paremmin. Pohditaanpa hetki, jos aina paistaisi aurinko ja olisi ikuinen kesä, ymmärtäisimmekö aidosti nauttia siitä? Jos ainut tunteemme olisi ilo, osaisimmeko iloita siitä tunteesta ilman että välillä koemme pettymyksiä tai surua?
Laivaa ei ole rakennettu rantaa varten, eikä ihmistä välttelemään elämän laineita.
Kesken – Elina Salminen
Ikävien tunteiden kohtaaminen on vaikeaa, mutta onneksi sitäkin voi opetella. Kohtaamalla jokaisen tunteesi, ajan kanssa ja arvottamatta, kasvatat omaa sisäistä itsetuntoasi ja tunneälyäsi. Kaikki tämä saa sinut voimaan sisäisesti paremmin. Hyväksyen tunteen sekä todeten, että nyt tunnen näin. Se on ihan fine. Tälläkin tunteella on juuri nyt paikkansa ja syynsä. Mitä se mahdollisesti haluaa kertoa minulle? Mistä se kumpuaa ja missä se tuntuu? Rinnassa, sydämessä vai viekö se jopa jalat alta? Jos taas mielemme ei osaa käsitellä tunteita ne ovat helpompi sivuuttaa tai antaa niille täysi valta. Antaa viedä mennessään… ja taas kaduttaa, miksi ihmeessä en osaa toimia eri tavalla? Sekä tunteen sivuuttaminen että vallan antaminen vievät meiltä valtavasti psyykkistä energiaa ja kuluttavat sisäisesti. Elina Salmisen sanoin, ihmistä ei ole tehty välttelemään elämän laineita. Tunnetaitojaan voi kuitenkin halutessaan kehittää, jos on valmis satsaamaan aikaansa muutaman minuutin päivässä harjoitteluun. Se ei vaadi enempää.
Erityisesti vallitsevassa maailmantilanteessa ja taloudellisesti kiristyvässä arjessa, meidän olisi hyvä muistaa hoitaa itseämme. Se ei vaadi sinulta kuin hetken aikaa, mutta se voi antaa sinulle paljon sisäistä tasapainoa, lisää kykyä kiitollisuuteen ja muuttaa ajatusmaailmaasi positiivisempaan suuntaan.
-Poluilla Kohtaamisten-
Oma tunnetaitoharjoittelu on hyvä aloittaa elämän laineiden eli kaikkien tunteiden aidolla kohtaamisella. Tuli eteen mitä vain. Tämä tie kasvattaa myötätuntoa ja itseymmärrystä elämän matkallemme. Itsemyötätunnon kasvattaminen voi mm. vapauttaa meitä negatiivisten ajatusten kierteestä itsessämme ja tämä on aito hyvinvoinnin teko itselle. Hyvinvointi kasvaa kasvamistaan kiitollisuuden huomaamisella elämässä. Ja kun kohtaat omat tunteesi myötätunnolla ja sidot elämäsi kiitollisuuden langalla pakettiin, kykenet myös kohtamaan läsnäolevammin ja empaattisemmin muut ympärilläsi. Oman itsensä tunteminen onkin perustaito myötätunnolle toisia kohtaan. Kuinka voisimmekaan ymmärtää aidosti ja läsnä olevasti toisen tunteita kuten esim. pelkoa tai surua, jos emme ole kohdanneet niitä itsessämme? Oma kokemusasiantuntijuus vahvistaa aina kykyä olla toisen tunnetilassa ja vaalia empatiaa toisen haasteen äärellä.
Erityisesti vallitsevassa maailmantilanteessa ja taloudellisesti kiristyvässä arjessa, meidän olisi hyvä muistaa hoitaa itseämme. Se ei vaadi sinulta kuin hetken aikaa, mutta se voi antaa sinulle paljon sisäistä tasapainoa, lisää kykyä kiitollisuuteen ja muuttaa ajatusmaailmaasi positiivisempaan suuntaan. Oman itsensä aito hyväksyminen näkyy myös toisille valona ja säteilevyytenä ulospäin, joka auttaa myös ihmisiä ympärillämme näkemään hyvää. Oiva hyvinvointiohjelmalla voit halutessasi vahvistaa omia tunnetaitojasi, opetella omien tunteiden kohtaamisessa ja hoitaa hyvinvointiasi arjessa pysähtymisellä. Kohdataan tunteemme ja voidaan hyvin!